Aloitetaanpas...

Olen siis 27 vuotias opiskelija, tästä statuksesta tosin toivon pääseväni tässä keväällä jo eroon... Osan aikaa vietän myös töissä myyjänä.

Olen avioliitossa miehen kanssa, josta tulisi maailman ihanin isä. Meillä on kaksi kummilasta, joille mieheni on ihan maailman rakkain. Kun minä menen heille kylään, he heti ekana kysyy missä J on. Välillä ihan harmittaa kun aina vaan tuota toista kaivataan... No, mutta ihania lapsia, ihana mies

Olen ikäväkseni saanut geeniperimänä kantaakseni kromosomihäiriötä - balansoitunutta translokaatiota. Hieman oiottuna ja tiivistettynä se tarkoittaa että meillä on hyvin suuri riski saada keskenmenoja tai jopa sairaita lapsia... 

Menimme naimisiin keväällä 2007, siitä asti olemme yrittäneet, toivoneet ja pettyneet... Jätin pillerit pois huhtikuussa ja siitä asti sitten olen laskenut kiertopäiviä ja yrityskiertoja. Lokakuussa '07 tutustuin Fertility Friendiin, ja aloin mittailemaan aamulämpöjä. Aluksi se tuntui hirmuisen vaivalloiselta, mutta pian se meni jo rutiinilla. Joskaan en niin pakkomielteinen lämpöilijä ole, että joka aamu vapaapäivänäkin herättäisin itseni samaan kellonlyömään mitaamaan lämpöjä. Nykyään olen ehkä jopa jo hieman kyllästynytkin siihen. Onhan tässä jo reilu vuosi mittailtu lämpöjä. Syksyllä '07 tilasin netistä pari satsia ovulaatiotestejä, joihin en monessakaan kierrossa saanut selkeää plussaa, vaan aavistuksen kontrolliviivaa haaleammantestiviivan (tosin päätin itse että ne lähes tasavahvat viivat olisi minun kohdalla plussia...). Lämmöt tosin kertoivat että olisin ovuloinut kaikissa kierroissa. Syksyllä sain myöskin terolutit kolmeksi kuukaudeksi lievittämään kuukautiskipuja - toivoin salaa niiden auttavan myös raskaaksituloon.... Mutta ei. Samalla minulta otettiin aika kaikenkattavat verikokeetkin, joissa kaikki oli kunnossa.

Tammikuussa '08 J sai lähetteen siemennesteanalyysiin. Simppojen liikkuvuus oli hieman tahmeaa, ja epämuodostuneitakin oli jonkun verran, diagnoosiksi siis tuli terato-astheno-zoospermia. Samalla kun saatiin J:lle tuo lähete, lähti lähete myös lapsettomuustutkimuksiin. Kutsu tuli maaliskuussa '08 ja sitten alkoikin jännittämään. oli hirmuisen huojentunut olo, että joskohan tässä viimein alkaisi jotain tapahtumaankin. Aika oli varattuna toukokuun puoliväliin. Tässä vaiheessa aloin napsimaan kaikenmaailman troppeja; foolihappoa, omenaviinietikkaa, vitamiineja, punkkua.... J:llekin määräsin sinkkitabletit osaksi aamupalaa.

Huhtikuun '08 lopussa kun aloin henkisesti valmistautumaan menkkoihin, huomasinkin hieman erilaisia oireita kun normaalisti menkkojen lähestyessä.... Dpo 16 viimein annoin itselleni luvan tehdä raskaustestin ja plussahan se oli! Se oli ihan uskomatonta! Tasan vuosi yritystä takana ja juuri ennen ensimmäistä polikäyntiä tuleekin tärppi! Olin niin onnellinen ettei varmasti kukaan voinut olla. Peruimme lääkäriajan juuri viime hetkellä. Laskettu aika oli 31.12.08. Olo oli ihan vetämätön ja heikotti ja hajut ahdisti ja housuja kiristi...Takaraivossa jyskytti kokoajan pelko keskenmenosta. Viikosta 6 alkaen tiputteli pikkuisen verta kolmen viikon ajan. Soitin neuvolantädille joka sai minut uskomaan sen olevan ihan normaalia, kun ei ole sen runsaampaa. Kesäkuun '08 alussa kävin päivystyksessä, kun hieman sattui mahaan. Lääkäri sai sydänäänet kuulumaan <3 Tuolloin oli rv 10+2 ja olin niin onnellinen, että ehkä tämä sittenkin jatkuu onnellisesti! Sitten minulle nousi kauhea kuume. Lämpö sahasi edes takaisin. Välillä hikoilin tuskissani, välillä tärisin horkassa alilämmössä.... Menin työterveyteen ihmettelemään oloa. Hoitaja otti verinäytteen ja mittasi tulehdusarvot ja patisti lääkärin pakeille kun oli niin korkeat arvot. Lääkäri kuunteli keuhkoja ja ihmetteli ja laittoi lähetteen keskussairaalaan keuhkokuviin. Menin siis sinne ja siellä otettiin kuvat ja sydänkäyrät ja kaikki ok. Menin gyneosastolle ultrattavaksi ja...... Meidän pikkuinen oli mennyt kesken Silloin oli rv 10+6, mutta pikkuinen vastasi vain viikkoja 10+1 (kaikenkukkuraksi ultrassa paljastui, että olin alunperin odottanut kaksosia, mutta toinen oli mennyt jo aiemmin kesken, siitä kai johtui vuoto). Jäin samalla reissulla osastolle saamaan antibioottia tulehdukseen ja seuraavana päivänä oli kaavinta. Olin ihan hajalla... J:kin oli juuri kaavinta-aamuna lähdössä Ruotsiin työmatkalle, eli jouduin olemaan ihan yksin suruni kanssa osastolla..... Se oli niin kauheaa...... Juuri kun uskalsi hieman uskoa onnistumiseen..

No. Hoitaja kehoitti odottamaan seuraaviin kuukautisiin ennen uuden yrityksen aloittamista, mutta salaa touhusimme myös oletetun ovulaation aikaan. Lämpöjä en tosin mittaillut sen ensimmäisen kierron aikana. Eipä siitä tärppiä tullut, kuten arvata saattoi...

Elokuussa '08 saatiin lähete KYSiin perinnöllisyysneuvontaan kantamani kromosomitranslokaation takia. Ja parin kuukauden päästä kutsu tulikin. Aika oli lokakuun '08 lopussa. Kokemuksesta jo osasin naureskella, että tässähän ehtii vielä käymään vanhanaikaisesti ja tärppi tulee juuri ennen aikaa... No niinhän se tulikin! Tällä kertaa osasin ottaa asian paljon rauhallisemmin. Soitin KYSiin ja sovimme että menemme J:n kanssa sinne raskaudesta huolimatta. Kävimme siis marraskuussa '08 KYSissä juttelemassa minun kromosomisotkuista ja kuuntelemassa juttua sikiötutkimuksista jnejne... En osannut päättää uskallanko mennä istukkatutkimukseen vai en..... Sain neuvolasta kuitenkin ajan ultraan rv 10+0, jotta saadaan tarkat rv:t selville mahdollista tutkimusta varten. Jostain viikolta 7 eteenpäin minulla ei enää ollut kauhean raskaanaoleva olo. Tissejä aristi ja mahaa turvotti edelleen, joten uskoin kaiken olevan kunnossa. Joulukuussa '08, eli rv 10+0, menin neuvolaan ultraan. Ultraus tapahtui mahan päältä, eikä mahassa näkynyt kuin hieman kasvanut kohtu. Ultraaja arveli että raskaus ei olisi niin pitkällä... En uskonut että se voisi olla, olinhan kuitenkin saanut plussan testiin edellisistä menkoista laskettuna rv 3+6. Sain lähetteen keskussairaalaan alaultraan. Siellä todettiin että raskaus olisi mennyt kesken jo joskus viikoilla 6-7. Edessä siis oli taas makoilua osastolla, tosin tällä kertaa kokeiltiin ensin lääkkeellistä tyhjennystä. Se onneksi tepsi, tosin se oli ehkä maailman kauhein kokemus! Se valtava kipu, ja se tunne kun se kudosklimppi tipahti sinne pönttöön.... HYI! Tällä kertaa tämä keskenmeno ei ollut henkisesti enää niin vaikea paikka. Ehkä olin surrut ja itkenyt jo ekalla kertaa niin kauheasti? Ehkä olin nyt psyykannut itseni paremmin tulevaan? Tietenkin harmitti ja hieman itketti, mutta ei läheskään niin paljon kun kesällä. Eniten ärsytti se että taas pitää aloittaa kaikki alusta...

No. Jouluna tuli itku, kun ensimmäisen raskauden LA oli käsillä ja vauva olisi ehkä jopa jo saattanut syntyäkin... Kaikkialla korostettiin perhettä ja perhejuhlaa, miten lapsi on syntynyt ja kuinka Jumala antoi ainoon poikansa.... Kunpa LA olisi ollut ihan koska tahansa muulloin kun joulun aikaan. Olisi ollut paljon helpompi ylittää se.

Mutta joo. Tässä sitä nyt ollaan. Yrityskierto 18 siis alkoi juuri ja pitäisi taas soittaa KYSiin että mitäs nyt?!?